Täydellinen prinsessapäivä

Eilen oli jälleen se päivä vuodesta, jolloin minun täytyy opetella sanomaan uusi numero ikääni kysyttäessä. Mittariin kilahti 24 vuotta. Uteliaille tiedoksi, ikäkriisiltä vältyttiin.

Henkilökohtainne prinsessapäiväni alkoi jo hieman ennakkoon, kun kämppikseni pyysi minua juomaan kanssaan viiniä torstaina viimeisen yhteisen iltamme kunniaksi. Hän muuttaa toiseen asuntoon sunnuntaina, ja perjantai- sekä lauantai-illat ovat meillä molemmilla niin kiireisiä, että lähtöviinit piti juoda vähän etuajassa. Parannettuamme maailmaa pari tuntia, kämppis alkoi kysellä aikaerosta Maltan ja Suomen välillä. Ja niinpä, täydeksi yllätyksekseni, kun vuorokausi vaihtui Suomesssa syntymäpäiväni puolelle, kämppis kantoi pöytään suklaamuffinssin kolmella kynttilällä koristeltuna. Tulta ei valitettavasti ollut saatavissa savuttomassa asunnossamme, mutta ajoihan tuo asiansa myös palamattomilla kynttilöillä. Aivan ihana yllätys, olen edelleen hieman häkeltynyt tästä.

Syntymäpäiväni valkeni aurinkoisena yläkerran remonttimiesten paukutusten säestyksellä. Aamujumppa vaihtui aamusaliin, mutta Skype-puhelu Suomeen poikaystävälle sentään onnistui teknisistä ongelmista huolimatta. Kaveri ripusti asuntoni ulko-oveen paperikassin, josta löysin päivän sanomalehden sekä herkkukarkkejani. Pieni ele, mutta tämä ilahdutti minua yhtä paljon kuin edellisen illan synttärimuffnssi.

Yhdentoista jälkeen siirsin itseni asuntolamme altaalle. Aurinko yritti välillä piilotella pilvien takana, mutta sain onneksi silti työstettyä rusketustani. Jottei todellisuus unohtuisi, paneuduin altaalla juorulehtien sijaan opiskeluihini liittyviin kirjoihin. Aina välillä keskityin myös ihailemaan edellisenä iltana lakkaamiani pinkkejä glitterkynsiä. Täydelliset prinsessapäivääni varten.

Kolmen tunnin auringonpalvonnan jälkeen siirryin sisälle syömään hieman kuivakan annoksen coucousia ja vihanneksi. Jälkiruoka ei onneksi ollut lainkaan kuiva. Äitini lupasi leipoa minulle herkullisen kinuskikakun kunhan palaan Suomeen, joten tuolle täydelliselle synttärikakulle piti etsiä sijainen varsinaiselle juhlapäivälle. Valtava pala porkkanakakkua ajoi asian ja sai aikaan jopa hieman huonon olon tälle vankkumattomalle sokerihiirellekin.

Herkutteluiden jälkeen paneuduin jälleen pariksi tunniksi töiden pariin, kunnes oli aika suunnata synttäri-illalliselle. Olin valinnut ruokapaikaksemme St. Julian'sissa Spinola Baylla sijaitsevan Sako Sushi -ravintolan. En olekaan aiemmin syönyt tällaisessa liukuhihnalla varustetussa sushkiravintolassa. Jos konsepti ei ole jollekin tuttu, idea on siis napata haluamansa annokset liukuhihnalta eteensä. Kokki valmistaa annoksia liukuhihnalle satunnaisessa järjestyksessä, ja lautasen väri osoittaa annoksen hinnan. Lopuksi tarjoilija laskuttaa sinua edessäsi olevien lautasten mukaan. Sako Sushissa annokset olivat hinnaltaan 1,75; 2,75; 3,75 tai 4,75 euroa. 14 eurolla sain juoman lisäksi niin monta annosta sushia, että mukava ähky oli valmis.

Pohdin, että tällä koseptilla toimiva ravintola olisi painajaiseni ruuhka-aikaan. Olisi kammottavaa odotella ruokaa vaikka kuinka pitkään muiden ruokailijoiden napatessa parhaat annokset aina ennen kuin ne ehtivät kohdallesi. Lopulta nälissään saattaisi alistua syömään punaisia, kummallisia mustekaloja tai jotain muuta ei niin miellyttävää.

Ruokailun jälkeen otimme taksin allemme ja suuntasimme kahdeksan hangen porukassa Marsaskalaa, missä järjestettiin kolmatta kertaa Rock the South -festarit. Zion Reggae Barin yhteydessä järjestetyille festareille pääsi sisään yhdeksi illaksi kymmenellä eurolla, lippu kaikille kolmelle päivälle olisi irronut ennakkoon 20 eurolla.

Festareiden yleisö poikkesi huomattavasti tavallisista Pacevillen tallaajista. Paikalla oli rokkiäijää, tavallisiin vaatteisiin pukeutuneita naisia sekä pari miestä, joiden lähes nilkoissa roikkuvat housut olivat viimeksi muotia varmaan kymmenen vuotta sitten. Osa yleisöstä taisi myös polttaa jotain tupakkaa laittomampaa, mutta tunnelmaan se ei tuntunut vaikuttavan ainakaan negatiivisesti.

Suurin osa esiintyjistä ei osunut lainkaan omaan musiikkimakuuni, mutta erästä artistia on pakko kehaista aivan erikseen. Dana McKeon on itse asiassa ensimmäinen naispuolinen beatboxaaja, jota olen koskaan päässyt kuulemaan. Hän oli uskomattoman lahjakas! Pakko jopa tunnustaa, että nautin enemmän hänen beatbox-numeroistaan kuin perinteisemmistä lauluistaan. Loppujen esiintyjien aikana päädyin pohtimaan, miten osaisin tanssia uskottavasti rapin tai raskaamman rokin tahtiin. Onnistumisestani en ole varma, mutta olipahan ainakin kivaa!

Syntymäpäiväni on nyt ohi, mutta postissa matkalla Maltalle on vielä ainakin kortti ja lahja. Lisäksi pääsen juhlatunnelmaan vielä tulevina päivinä kaikkien saamieni herkkujen avulla. Suomesta asti postitettuja Vihreitä kuulia täytyy tosin yrittää syödä säästeliäästi.

Aurinkoinen Malta oli ehdottomasti paras paikka viettää 24-vuotisjuhliani. Kuitenkin etäisyys kotimaahan ja lähipiiriin sai minut näemmä hieman ylitunteelliseksi, sillä normaalisti en fiilistele muffinsseja, suklaapatukoita ja Facebook-onnitteluja aivan niin tunteella kuin tänä vuonna. Tästä on hyvä jatkaa kohti maagista 25 vuoden rajapyykkiä.